Max ja Moritz

Tuulia Paakkunainen                                                                                                 16.3.2016

Tehtävä 1

Kritiikki

Max ja Moriz -kepposten kimpussa,  Teatteriesitys 4.2.2016

Max ja Moritz esitys perustuu saksalaisen lastenkirjallisuuden tunnetuimpiin tarinoihin. Esityksen päähenkilöt olivat Max ja Moritz kaverukset, jotka olivat kovia tekemään kepposia. He olivat siis kaksi kuritonta poikaa. He nauttivat elämästä, tehden kolttosia kyläläisten päänmenoksi. Pojat tekivät kepposia ainakin opettajalle ja räätälille. Pupu käsinukke tuli välillä sermin takaa opettamaan poikia tavoille, mutta oppi ei meinannut mennä perille. Esityksen loppupuolella leipuri työnsi pojat uuniin paistumaan ja pojat tulivat piparkakku-ukkoina ulos uunista. Sen jälkeen pojat alkoivat ajatella asiaa ja käyttäytyä paremmin. Esityksessä oli käytetty paljon äänitehosteita, musiikkitehosteita ja pantomiimia. Tavallista puhetta oli aika vähän mutta riimittelyä sitäkin enemmän. Liikettä oli myös paljon, kun pojat juoksivat karkuun kiusaamiaan henkilöitä.

Teatteriesityksessä tuli hyvin esille esteettinen orientaatio, koska esityksessä pystyi havaitsemaan paljon asioita kuuntelemalla ja katsomalla. Lavasteet olivat kauniisti esillä ja niitä muutettiin tarinan edellyttämällä tavalla sen edetessä. Esitys tuntui myös omassa kehossa niin kuin olisin ollut itse osa esitystä, koska Max ja Moriz puhuivat ikään kuin minulle. Kokemus on lapselle vielä vahvempi, koska hän ei ole vielä täysin reaalimaailmassa niin kuin me aikuiset olemme. Tosin jokaisen lapsen esteettinen orientaatio on henkilökohtainen, joten kokeminen on myös yksilöllistä. Lapsi voi hyvin lähteä luomaan omaa draamaleikkiä/esitystä jälkeen päin omaehtoisesti tai aikuisen johdolla. Näin lapsen mielikuvitus kehittyy. Esitys oli suunnattu kouluikäisille ja sitä voisi mielestäni käyttää kiusaamisen vastaisessa toiminnassa. Mutta se vaatisi opettajalta hyvän pohjustuksen asiaan, jotta lapset ymmärtäisivät, että tarina voi olla hauska mutta kiusaaminen on ikävä asia. Tarinan opetus oli aika karu eli jos tarpeeksi tekee kepposia eikä usko aikuisia, niin joutuu uuniin. Pehmennystä asiaan toi se, että Max ja Moritz tulivat piparkakkuina ulos uunista. Kuitenkin hoksasivat vasta sen jälkeen, että kiusaaminen ei kannata. Eli esityksessä käytettiin draamakasvatusta kasvatuksen välineenä.

Esityksessä oli mielestäni positiivinen asia se, että se oli hauska ja nopeatempoinen. Aikuinenkin jaksoi katsoa esityksen. Vieressäni istuva noin 7-vuotias poika oli aivan haltioissaan esityksestä. Hän nousi välillä seisomaan ja nauroi usein ääneen esityksen aikana. Äänitehosteilla esitykseen tuli lisää jännitystä ja tuli tunne, niin kuin olisin mukana esityksessä. Riimittelyt jäävät hyvin mieleen ja nehän tukevat lapsen kielen kehitystä. Puheen puuttuessa esityksen seuraaminen vaati keskittymistä. Tarinassa oli opetus, että kiusaaminen ei kannata ja pupukin yritti sitä pojille opettaa. Mielestäni opetus jäi kuitenkin hiukan sivurooliin, koska pojat tulivat piparkakkuina ulos. Oikeassa elämässä ei tosin olisi mahdollista rangaistakaan vastaavalla tavalla. Kaiken kaikkiaan olen sitä mieltä, että lapsen kanssa olisi hyvä käydä läpi esitystä jälkeenpäin. Jotta he ymmärtäisivät, että Max ja Moritz olivat kaksi kaveria, jotka halusivat vain pitää hauskaa ja elää huoletonta elämää. He tarvitsivat vain kasvatusta ja opetusta, että ymmärtäisivät, mikä on sallittua ja mikä ei. Ja miten muuten voisi pitää hauskaa kuin toisia kiusaamalla.