sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Palveluiden ja ohjelmistojen hyödyntäminen opinnoissa



Optima on keskeisin palvelu, mitä voimme hyödyntää opintojemme aikana. Sinne tulee kaikki oppimateriaalimme, kuten luennot ja kotitehtävät. Optimassa on myös keskustelualustoja, missä voimme vaihtaa ajatuksia toisten opiskelijoiden kanssa. Opettajat voivat myös kommentoida ja tiedottaa eri asioita. Oulun avoimessa yliopistossa kolmen-neljän vuoden aikana optiman käyttö on tullut minulle tutuksi.

Weboodissa voi ilmottautua seuraavaksi lukukaudeksi läsnäolevaksi opiskelijaksi. Sieltä näkee myös suoritetut kurssit ja arvosanat sekä koko opintokokonaisuudet. Weboodissa voimme tehdä myös hopsauksemme, kunhan olemme saaneet hyväksiluetut opintokonaisuudet selväksi. Kurssipalautteet voi antaa myös tätä kautta. Eli monipuolinen ohjelma on tämäkin ja myös minulle jo ennestään tuttu. 

Office 365 ohjelmistoon olen tutustunut vasta tämän kurssin myötä. Sen kautta voi lähettää s-postia joko yksilö tai ryhmä s-postia. One drive ja google drive on myös minulle ennestään vieraita ohjelmistoja. Google driveen voi ainakin tallettaa omia tiedostoja, kuten minun korvaavuudet ovat jo selvillä ja niitä voi tarkastella tämän ohjelman kautta. Google driveen voi myös ladata tiedostoja omalta tietokoneelta ja ne toimii myös muiden laitteiden kanssa. Tämän johdosta muistitikkua ei tarvitsisi ollenkaan. Edellä mainitut ohjelmistot eivät ole minulle ennestään tuttuja, joten niiden käyttöä ja hyödyntämistä minun tulee harjoitella vielä lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti